Fysioterapia MediAskel on alaraajoihin erikoistunut fysioterapia-alan yritys Vaasassa. Podiatrisessa fysioterapiassa keskitytään alaraajaongelmiin ja pyritään vähentämään kuormitusvammoja, jotka johtuvat jalkojen toiminnasta. Hoitomuotoina käytämme yksilöllisiä fysioterapeuttisia harjoitteita, nivelkäsittelyjä, teippauksia sekä yksilöllisiä tukipohjallisia.
Alaraajaosaamisen lisäksi olemme perehtyneet muihinkin tuki- ja liikuntaelinongelmiin, eli meillä voit hoidattaa koko kehosi päästä varpaisiin. Selkä- ja yläraaja-asiakkaiden hoitaminen on osa päivittäistä työtämme, eli myös tenniskyynärpäät ja niskavaivat ovat meille tuttuja.
Vankan alaraajaosaamisen myötä MediAskel valmistaa myös korkealaatuisia kotimaisia yksilöllisiä tukipohjallisia asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tukipohjallisemme ovat aktiivisia, eli ne aktivoivat jalan lihaksia passivoimatta niitä. Tekemässämme Alkututkimuksessa tutkitaan asiakkaan keho alaraajalähtöisesti. Syitä hoitoon tulemiselle voivat olla esimerkiksi erilaiset jalkaterän, nilkan, polven, lonkan ja selän alueen kiputilat, ylipronaatio (lättäjalat), jalkojen pituusero tai eri operaatioista johtuvat jälkitilat. Myös niskavaivoihin voi löytyä syy kehon kivijalasta eli alaraajoista. Mikäli sinulla on joitain edellä mainittuja vaivoja, kannattaa ne tutkituttaa vastaanotollamme!
Otsikoiden kautta pääset etsimään lisätietoa palveluistamme ja yrityksestämme. Ota rohkeasti yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse, mikäli et löydä etsimääsi tietoa. Annamme mielellämme lisätietoja.
Nettiajanvaraukseen pääset suoraan tästä